Katsaus omaan raaka-ainesalkkuun – osa 2: kultakaivokset

Kirjoitus julkaistu alunperin Sijoitustieto.fi -sivustolla. Noin vuosi sitten kirjoitin Sijoitustiedossa oman top-4 listan raaka-aineista, joissa uskon olevan merkittävää nousupotentiaalia lähivuosina. Nämä neljä raaka-ainetta ovat uraani, hopea, kulta ja platina. Kyseisen lokakuussa 2016 julkaistun kirjoituksen voi lukea täältä. Vuoden aikana on tapahtunut paljon, joten ajattelin kirjoittaa aiheesta päivityksen käydäkseni läpi, mitkä asiat ovat menneet pieleen ja … More Katsaus omaan raaka-ainesalkkuun – osa 2: kultakaivokset

Raaka-aine ETF-tuotteisiin kätkeytyy yllättäviä riskejä

Muistan hyvin kun ensi kerran kiinnostuin raaka-aineista. Olin lukenut jonkin verran peak oil-teorioita ja halusin ottaa näkemystä öljyn hinnasta. Nuorena opiskelijana olin vakuuttunut siitä, että on vain ajan kysymys, koska öljytynnyrin hinta rikkoo 200 tai 300 dollarin rajan. Näin jälkikäteen katsottuna onneksi tuolloin päädyin kuitenkin sijoittamaan rahani muualle. Syynä tähän oli se, että en päässyt … More Raaka-aine ETF-tuotteisiin kätkeytyy yllättäviä riskejä