BRIC-maat rohmuavat kultaa länsimaiden holveista

Kirjoitus julkaistu alunperin Nordnetblogi.fi -sivustolla 23. marraskuuta 2014

Aika palata taas ptkästä aikaa yhteen lempiaiheistani: kultaan. Kuluva vuosi on pitänyt sisällään monenlaisia käänteitä kultamarkkinoilla. Alkuvuosi oli toipumista viime vuoden pudotuksesta, mikä sai kullan hinnan nousemaan melko vahvasti. Kullan hinnan kehitystä avitti myös Ukrainan kriisi, jonka siivittämänä kullan hinta käväisi alkukesästä 1 350 $/oz yläpuolella. Kullan kysynnän kannalta vahvin sykli on usein ajoittunut syksyyn, sillä tällöin Intian hääsesonki alkaa, mikä yleensä tarkoittaa voimakasta kysyntäpiikkiä kultakoriste-esineissä. Tästä syystä monet odottivat kullan kesäisen nousutrendin vain kiihtyvän syksyllä. Toisin kuitenkin kävi. USA:n dollarin vahvistuminen syksyn aikana on ollut omiaan laskemaan kullan, kuten miltei kaikkien muidenkin raaka-aineiden dollarimääräisiä hintoja. Monissa muissa valuutoissa, kuten esimerkiksi euroissa ja jeneissä, mitattuna kullan hinta on ollut selvästi stabiilimpi.

Käyn tässä kirjoituksessa läpi mielestäni tämän hetken tärkeintä trendiä kultamarkkinoilla: Kiinan valtavaa kullan kysyntää, joka tuntuu vain jatkuvan. Kullan kysyntä on ollut voimakasta myös muissa kehittyvissä talouksissa, etenkin Intiassa ja Venäjällä, mutta niihin en tässä kirjoituksessa pureudu sen syvällisemmin. Uskon, että nykyisen trendin jatkuminen johtaa vääjäämättä vakavaan tarjontapulaan kultamarkkinoilla.

Maailman kultavarantojen omistus siirtymässä kehittyviin talouksiin

Hyvä nyrkkisääntö, mistä lähteä liikkeelle kultamarkkinoita analysoitaessa on, että globaali kullan kaivostuotanto on noin 3 000 tonnia vuodessa, kun taas kullan kysyntä on noin 4 000 – 5 000 tonnia vuodessa (riippuen mitä tilastoja käyttää ja ottaen huomioon, että yksi todennäköisesti maailman suurimmista kullan ostajista, Kiinan keskuspankki, ei julkaise tilastoja kultaostoistaan). Vaikka historian saatossa kultaa on louhittu yli 170 000 tonnia ja kaikki tämä kulta on edelleen olemassa, olemme silti vahvasti riippuvaisia jatkuvasta kaivostuotannosta. Syynä tähän on se, että historian aikana louhittu kulta on pääasiassa koruissa, antiikkitavarassa , muissa arvo-esineissä tai keskuspankkien holveissa, eikä tämä kulta näin ollen ole likvidiä kultaa, jolla käydään aktiivisesti kauppaa.

noin 3 000 tonnin kaivostuotanto ei riitä kattamaan koko globaalia kysyntää. Loppu noin 1 000 – 2 000 tonnia vuotuisesta kysynnästä tulee pääasiassa kolmesta lähteestä: romukullan kierrätyksestä, keskuspankkien myynneistä ja institutionaalisten sijoittajien (etupäässä kulta ETF-rahastot) myynneistä. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, keskuspankit ovat olleet kullan netto-ostajia jo vuodesta 2010 lähtien. Tämä johtuu mm. BRIC-maiden pitkän aikavälin strategiasta vähentää USA:n dollarin osuutta heidän valuuttavarannoistaan. Vaikea uskoa tämän trendin kääntymiseen vielä pitkään aikaan. Näin ollen kaivosten ulkopuolinen kullan tarjonta on viimeisen parin vuoden aikana tullut, ja tulee uskoakseni myös jatkossakin, pääasiassa kahdesta lähteestä: romukullasta ja ETF-rahastojen kultamyynneistä.  Viime vuoden aikana ETF-rahastot myivät kultaa lähes 900 tonnilla, mikä on suurempi määrä kuin rahastojen netto-ostot sitä edeltävien kolmen vuoden aikana yhteensä. Hieman yllättäen ETF-rahastot ovat olleet nettomyyjinä vielä tämänkin vuoden aikana, mikä on todennäköisesti ollut suurin yksittäinen syy, miksi kullan tarjontavaikeudet eivät ole vielä eskaloituneet pahemmin. (luvut perustuvat World Gold Councilin tilastoihin)

Kiinan huikea kullan kysyntä voi jatkuessaan johtaa tilanteeseen, jossa markkinoilla ei ole enää riittävästi kullan myyjiä – ellei hinta nouse selvästi. Kiinan kokonaiskysynnän mittaaminen on todellisuudessa haastavaa, sillä talousmediassa on liikkeellä monia eri tilastoja aiheesta. Yleisimmin siteerattu luku perustuu World Gold Councilin (WGC) julkaisemiin tilastoihin. Olen kuitenkin asiaan perehdyttyäni vakuuttunut siitä, että parempi tilasto Kiinan kullan kysynnästä (keskuspankin ostot poislukien) on Shanghai Gold Exchangen (SGE) kautta toimitettu fyysinen kulta. En mene tässä kirjoituksessa sen syvällisemmin perusteluihin, miksi luotan tähän tilastoon enemmän kuin WGC:n lukuihin, mutta jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan Koos Jansenin blogikirjoituksiin, joissa aihetta on ruodittu perusteellisesti.

SGE:n tilastojen mukaan Kiinan kullan kysyntä oli viime vuonna yli 2 000 tonnia ja tänäkin vuonna 1 500 tonnin raja on jo ylittynyt. Tähän kun lisätään vielä Kiinan keskuspankin ostot, jotka ovat mahdollisesti useita satoja tonneja vuodessa, voidaan todeta, että Kiina yksistään ostaa noin 2/3-osan verran koko globaalista kaivostuotannosta. Kun Kiinan tilastoihin lisätään Intian kasvava kullan kysyntä viime vuotisten tuontirajoitteiden vähenemisen seurauksena sekä Venäjän keskuspankin kasvavat kultaostot, niin on varsin selvää, että BRIC-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) yhteenlasketut kultaostot ovat suuremmat kuin koko globaali vuotuinen kaivostuotanto. Tämän seurauksena länsimaista on tullut kullan nettomyyjiä. Mielestäni näyttää yhä vahvemmin siltä, että maailman kultavarannot siirtyvät länsimaisilta lyhyen tähtäimen spekulanteilta (ETF:t ja muut finanssi-instituutiot) BRIC-maiden pitkän aikavälin sijoittajille. BRIC-maiden keskuspankit tuskin tulevat luopumaan kullastaan lähivuosina. Lisäksi intialaiset ja kiinalaiset yksityissijoittajat näkevät monesti kullan täysin eri tavalla kuin länsimaiset sijoittajat. Kiinalaisille ja intialaisille kulta on enemmänkin ikuinen arvon säilyttäjä ja tapa esitellä omaa ja suvun varallisuutta muille. Näissä maissa kultavarallisuus on tapana siirtää sukupolvelta toiselle lyhyen aikavälin spekuloinnin sijaan (eivät spekulatiiviset kultaostot Kiinassakaan tietysti mikään tuntematon käsite ole). Länsimaiden finanssipiireissä kulta nähdään monesti hyvin eri tavalla – spekulatiivisena sijoituksena ilman ”todellista” arvoa (esim. tämä entisen Nordean ekonomisti Roger Wessmanin blogikirjoitus, tai Warren Buffetin mielipide kuvaavat länsimaista ajattelutapaa kullasta).

Mitä tästä kaikesta tulisi ajatella? Talouspoliittisesti tämä tarkoittaa sitä, että BRIC-maat ovat länsimaita paremmin suojautuneet poikkeuksellisen voimakkaan rahanpainamisen synnyttämiltä riskeiltä. Rahan painamisen historia on synkkä, eikä setelielvytys ole riskitöntä puuhaa. Lisäksi kullan omistaminen tuo BRIC-maille enemmän poliittista neuvotteluvoimaa USA:ta vastaan, sillä suurina USA:n valtionlainojen omistajina ne pystyvät halutessaan määrittämään dollarin kohtalon. Mitä enemmän BRIC-maat omistavat kultaa, sitä paremmin ne ovat itse suojassa dollarin ja sitä kautta omien valuuttavarantojensa arvonlaskulta. Kulta sopii erittäin hyvin osaksi esimerkiksi Kiinan valuuttavarantoja, jotka ovat muuten niin voimakkaasti rippuvaisia dollarin ja USA:n valtiolainojen tuottojen kehityksestä.

Miksi kullan hinta ei nouse hurjasta kysynnästä huolimatta?

BRIC-maiden kasvava fyysisen kullan kysyntä on ainakin toistaiseksi pystytty kattamaan länsimaisten sijoittajien myynneillä. Tarjonnan niukkuudesta kertovat kuitenkin monet tekniset indikaattorit, kuten esimerkiksi kultafutuurien backwardation-tila ja GOFO-koron negatiivisuus.

Pakko myöntää, että en välttämättä kuulosta kovin loogiselta puhuessani kullan tarjontapulasta samaan aikaan kun kullan hinta matelee alhaalla. Uskon kuitenkin, että tälle epäloogisuudelle on olemassa selitys. Tämä selitys on, että kullan markkinahinta ei tällä hetkellä määräydy fyysisen kullan kysynnän ja tarjonnan mukaan. Sen sijaan hinta määräytyy finanssitransaktioiden mukaan, joissa fyysinen kulta ei konkreettisesti edes vaihda omistajaa. Kullan hinnan laskun syynä on todennäköisesti lyhyeksimyynnit, jotka eivät johda fyysiseen toimitukseen.

Kullan markkinahinnasta puhuttaessa viitataan usein USA:n raaka-ainepörssissä noteerattuun hintaan (COMEX-hinta). Kaupankäynti COMEX:ssa on futuurikauppaa, josta vain murto-osa johtaa konkreettisesti fyysisen kullan toimitukseen. Sen sijaan suurin osa transaktioista sovitaan käteissiirtona, joko long- tai short-position hyväksi riippuen siitä kumman position hyväksi kullan hinta on kehittynyt. Vaihotehtoisesti positioiden eräpäivää ”rullataan” myöhäisemmäksi. COMEX:n kultavarastot ovat vain muutamia prosentteja pörssin kaupankäyntivolyymeista (tarkkaa lukua en löytänyt, mutta suuruusluokka lienee oikea).

Kultafutuurimarkkinat toimivat samalla periaatteella kuin esimerkiksi mikä tahansa talletuspankki. Kuvittele, jos kaikki tallettajat menisivät samanaikaisesti pankkiautomaatille nostamaan tilinsä tyhjäksi. Tällaisessa tilanteessa pankki menisi nurin, koska sillä ei ole koskaan tarpeeksi likviditeettiä käteisnostoja varten. Vastaavasti, jos tarpeeksi moni long-positio (kullan ostaja) vaatisi fyysistä toimitusta futuurin eräpäivänä, ei COMEX pystyisi millään toimittamaan kultaa ostajille, sillä tätä kultaa ei yksinkertaisesti ole olemassa. Kullan toimituksen epäonnistuminen COMEX:ssa olisi merkittävä markkinahäiriö, jolla voisi olla arvaamattomia vaikutuksia. Riski tähän on kasvanut, sillä kaupankäyntivolyymien määrä suhteessa COMEX:n varastoihin kasvoi räjähdysmäisesti viime vuonna – samaan aikaan kun kullan hinta romahti.

Mahdollisen tarjontashokin vaikutukset kullan hintaan eivät ole välttämättä täysin yksiselitteisiä. Huolet tarjonnan riittävyydestä johtavat siihen, että kullan spot-hinta (toimitus tapahtuu välittömästi) nousee, kun taas tulevaisuudessa tapahtuviin toimituksiin liittyvä epävarmuus kasvaa, mikä voi johtaa siihen, että futuurihinnat laskevat. Mitä suurempi tarjontapula, sitä todennäköisemmin pitkien futuurien hinnat laskevat. Tällä on suuri merkitys, mikäli sijoitat ETF:iin, joiden arvon kehitys riippuu futuurihinnoista. Mikäli omistat ns. fyysiseen kultaan sidottuja ETF:iä, ei sinun silloinkaan tulisi innostua mahdollisesta tarjontashokista. Tämä siitä syystä, että nämä ETF:t ovat juuri niitä tahoja, jotka ovat myyneet kultasi kiinalaisille, intialaisille ja venäläisille. Länsimaisten kulta-ETF:ien holvit tyhjenevät kovaa vauhtia. On tärkeää muistaa, että vaikka monet ETF:t markkinoivat tuotteitaan fyysiseen kultaan sidottuina tuotteina, ovat ne todellisuudessa kuitenkin puhtaasti finanssituotteita, eikä tavallisilla rahastojen osakkailla ole mitään mahdollisuuksia päästä rahastojen omistamaan kultaan käsiksi (Kulta-ETF:iin liittyvistä riskeistä kirjoitin jo aikaisemmin).

Ainoa varma tapa hyötyä mahdollisesta kullan tarjontashokista on omistaa kultalaattoja omassa säilytyksessään (tai omistaa kultakaivosyhtiöiden osakkeita). Vain tällä tavoin konkreettisesti omistat hyödykettä, josta on markkinoilla niukkuutta. Kenties enne tulevasta on nähty jo hopeamarkkinoilla. Marraskuussa 2014 USA:n suurin hopeakolikkojen valmistaja US Mint ilmoitti, että se joutui lopettamaan suositun American Eagle-hopeakolikon myymisen toistaiseksi hopean saatavuusongelmista johtuen.

*************************************************


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s